3.2.2015 Treeni
Tähän pohjaan perustui meidän treeni tällä viikolla. Hieman muuteltiin esim. hyppy 5 olikin muuri. Ryhmästä Katariina teki tämän harjoitteen pätkissa, koko suoritukseen ei ollut aikaa. Muut menivät herkkupalat tältä radalta, joita tähän ei ole edes merkitty, mutta paikalla olleet varmaan muistavat. Hienoja irtoamisia ja persjättöjä nähtiin.