Teimme treenin, jonka pohjana käytimme aikaisemmin julkaisemaani aivojumppaa pohja. Ainoa helpotus mikä ratapohjaan tehtiin oli 3-4 slalomina. Rasmukselle ja Mistylle tuli tosi upeita suorituksia. Kuului kuinka ohjaajilla ja koirilla raksutti = D Tällaista treeniä kannattaa käydä avaavana tekemässä ennen kisoja, itselleni tekee ainakin hyvää. Muisti virkistyy ohjauskuvioista sekä koiran hallussa kulkeminen terästäytyy.
Meille coutseille olikin jouluinen ylläri ryhmältä, kiitoksia kovasti oli tosi mieleinen – meidän perheen kaikkien suuhun sopivaa – joulumielen sytyttäjä. Kiitoksia oikein paljon.

Pikkujoulu ilottelua! Perusrata, jolla pidettiin pieni kisa. Ratoja kuvattiin ja otettiin aika. Voittajana Raipe suoritti kaksi samanlaista rataa 0,14 s aikaerolla. Kakkossijalla Heta kaksi yhtämonta virhettä ja 3,13 sekunnin aikaerolla. Kolmantena Rasmus 5,97 aikaerolla. Manta, Misty ja Maltti ovat tässä järjestyksessä perässä kun erotin kuluneen ajan eka ja toka radalta. Koiran vaihto ratoja oli hauska nähdä miten koirat toimivat toisella ohjaajalla, ja oli tosi rohkeita vetoja koirilta = ) Ohjaajatkin saivat toisenlaista menoa = D
Ratapohja on aitoa Saviojaa, muokattuna.
Misty:
http://youtu.be/5pe4gx1ZMeY
http://youtu.be/bv8x8ml3QdE
Heta:
http://youtu.be/h15UFD8NnsQ
Raipe:
http://youtu.be/u5ZpVfVViq0
http://youtu.be/r4_eZyM33l0
Maltti:
http://youtu.be/XtsfQRGGVBU
http://youtu.be/K7ur6lXGxGg
Manta:
http://youtu.be/q_dqSDwSEXs
http://youtu.be/uz8rRd7rP2U
Rasmus:
http://youtu.be/psz5OMuTx1I
Aiheena putkijarrua kyseisen radan mukaisesti. Koirat toimi kivasti, kunhan ohjaajat muisti mihin mennään. 😉

Loppuun jatkettiin välistävetotreenejä alla olevan ratapiirroksen mukaisesti.

Haasteelliset treenit tänään, slalomia, välistävetoja, takaakiertoja ja pitkiä välimatkoja esteiden välillä. Aikataulu oli näissä treeneissä vähän turhan tiukka viiden koiran kanssa, joten kaikkia virheitä ei ehditty korjaamaan. Virheet vaihteli, mutta jokaisella koirakolla oli jossakin osa-alueessa ongelmia. Hyviäkin pätkiä toki mahtui ihan jokaisella mukaan.

Ihan selkeästi tämä aihealue kaipaa lisää treeniä, joten seuraavissakin vetämissäni treeneissä teidän kiusaksi aiheena välistävedot ym aihepiiriin liittyvä. 😉
Hei, treenit meni tosi nappiin tällä viikolla. Aivan loistavia koiria teillä. Tässä ohjaajalle aivojumppaa. Miettikää = ) ehdotuksia kommentteihin.
8 ja 19 jälkeen olette persjättö asennossa lähettämään 9 ja 20 takaakiertoon ja niistosokkarina jatkatte matkaa. Tämä on hauskaa. Voisin tulla katsomaan, jos vaan aikataulut sopii.
Teemana Anne Viitasta, ohjelmassa tehokasta putkeen irtoamista, takaa kiertoja sekä keppikulmaa. Oikea aikainen käskytys oli valttia. Koirat ohjautuivat hienosti, hauskasti reakoivat sadasosa tarkkuudella ohjaajien liikkeisiin. Rata vaati ohjaajilta nopeaa etenemistä ja kirkkaita ohjausratkaisuja täydessä vauhdissa. Todellakin kehitystä on tapahtunut! Tässä rata kokonaisuudessaan, meillä oli tästä osa, no eipä paljon jäänyt pois = )
Illan treenien teemana saksalainen, joka meni aika hyvin kaikilta paikalla olleilta. Eniten vaikeuksia tuotti 2 peräkkäistä estettä, joille piti saksalainen tehdä (2. radalla). Tällaisessa tilanteessa ohjaajan eteneminen +oma liikerata on oleellinen. Ja taas käskyt ajoissa, jottei etenkään nopeiden koirien tarvitse miettiä miltä puolelta hyppy ollaan hyppäämässä!


PS. Tiedoksi niille, jotka eivät tänään olleet treeneissä: Jos saksalainen terminä on vieras, niin laittakaapa vaikka youtubeen haku sanoilla agility saksalainen, niin johan löytyy esimerkkejä. 🙂
Ohjelmassa irtoamista, keppikulmaa ja persjättöä/valssia maun mukaan. Illan treenit onnistuivat hyvin. Tuota persjättö hässäkkää sai kokeilla myös valssata, kumpi kenestäkin tuntui nopeammalta tai helpommalta suorittaa. Oikeita ohjausotteita ja omaa sijoittautumista oli kiva katsella kun tuli se hoksaaminen että minunhan pitääkin olla jo tuolla ja noin päin että hauva pysyy kuviossa.
22.10. treenien aiheena oli persjättö. Kuvassa punaiset rastit kuvaavat suurin piirtein niitä kohtia, joissa persjättö tehtiin (tai oli tarkoitus tehdä 😉 )
Persjättöjä on treenattu aika vähän ja parannettavaa löytyi lähinnä ohjaajan omassa liikkeessä, edelle on päästävä, jotta ehtii persjätön tehdä. Suoritukset parani loppua kohden. 🙂 Kuvasta puuttuu radan viimeinen hyppy, mutta ei anneta sen häiritä. 🙂

Monelle koiralle rengas tuotti ongelmia, joten lisää rengastreeniä!!
P.S. Kolmen viikon takaisten treenien ratapiirros (vastakäännöksiä) puuttuu blogista vielä, lisäilen sen kunhan löydän mihin olen piirroksen piilottanut… 🙂
En jaksa kaikkea kirjoittaa uusiksi, joten tässä vain linkki omaan blogiin 🙂
http://maltillinenlauma.blogspot.fi/2013/10/fyssaria-uusia-vermeita-verta-ja.html
Sannalle ja Mantalle vielä paljon onnea upeasta nollasta!
Tilan kokoon oli soviteltu Allan Matsonin viikonlopun kakkosluokan rata. Isoilla koirilla toimi vekkaus 1-2 väliin, kepeille takaaleikkaus oli hyvä valinta nopeilla koirilla. Kontaktit olivat hienoja kaikilla. Olipa mielenkiintoinen rata kun Rasmuskin teki kahteen kertaan samaa kyllästymättä. Raipe vasta lämpeni eka kierroksen tehtyään. Maltti näytti tyypillistä paimenkoiran luontoa hetken mietinnällä ohjaajaa kohden hypätessä. Maltilta parempi yleis suoritus edelliseen viikkoon verrattuna. Nyt kaikki innolla epiksiin torstaina!! Epikset hyvää hermo treeniä kisoja varten, taikka erilaista maustetta tavallisen viikko treenin rinnalle. Ryhmää edustamaan = )


Aiheena oli sylivekki/sylikäännös. Vaaleilla pallukoilla rata, 1-2 välissä sylivekki toimi Mistyllä hienosti, jotta saatiin kääntymään 3 hypylle. Sylikäännös 7-8 väliin onnistui kaikilla pienen sorvaamisen jälkeen sekä 11-12 väliin sylikäännös toimi pienillä koirilla. Tummilla pallukoilla rata, tarkoitus saada sylivekki 3-4 väliin, tosin pienillä koirilla on toisenlaiset ohjauslinjat ja maxeille taasen ihan tarpeellinen. 4-5 välissä nähtiin hienoja niistosokkareita, 5-6 väliin sylkkäri. Toivottavasti saitte aiheesta kiinni. Ensimmäinen kuva on tästä harjoitteesta. Alempi kuva on eräs rata tuomarilta, joka tulee tuomaroimaan Lappeenrannan kisoja. Siitä voi napsia pätkiä joita harjoittaa. Rata on kakkosluokan rata. Kolmas kuva on perusidea sylkkäristä, itsenäistä harjoittelua varten. Tällä lämmiteltiin, ja kas kaikilla vasenpuoli oli vahvin, koiratkin pinkoivat putkeen kyselemättä.

Tässä tämän tiistain teemat. 1.harjoitteessa aiheena oli putki/puomi erottelu. Rytmitystä 5-7 esteisiin, ennakoivalla valssilla kutoselle saatiin vienti kepeille pienemmällä kaarroksella. 2. harjoitteessa otettiin vauhtia mukaan erottelukuvioon. Seiska esteen niistosokkari onnistui. Kepeille meno tästäkään vauhdista ei tuottanut tuskaa. Paikalla Rasmus, Raipe, Maltti, Misty ja Manta. Taitavia koirakoita, jokainen täysillä mukana. Rasmuskin tykkäsi pinkoa putkista läpi, melkein ylimeno vaihteelle meinasi hurahtaa =D Raipen A kammosta ei tietoakaan. Mistyn reakointi ensimmäiseen A:lle käskyyn oli tasajalkaa ponkaisu niin korkealle etten ikinä ole minkään nähnyt pomppaavan =D tosi hauska pakkaus. Mistyn Savonlinnan startteja/kisaraporttia hieman kaipailisin tutkailtavaksi tänne.
Sarjamme ”uskomattoman hienot ratapiirrustukset” jatkuu. Teemana lupaukseni mukaisesti niistosokkari, jota treenattiin kuvan mukaisella radalla.
Koira lähetetään takaakiertoon, ”niistetään nenästä vetämällä” esteen yli ja koira kiertää selän takaa ohjaajan toiselle puolelle. Ohjaaja on lähellä estettä ja suuntaa itsensä valmiiksi kohti seuraavaa estettä. Tämän tarkempaa selostusta ette saa tähän hätään, mutta laittamalla vaikka youtubeen ”niistosokkari” haun, löytyy paljon esimerkkisuorituksia. 🙂
Oleellisinta tässä oli ohjaajan oman kropanhallinta ja selkeä suorittaminen. Kaikki paikalla olleet koirat (Maltti, Manta, Rasmus) suorituivat treeneistä hyvin, kunhan ohjaajan ohjaus oli kunnossa. Erityisonnistumismaininta Rasmukselle, joka oli innolla menossa mukana oppimassa uutta. 😀
Treenatkaa itsenäisestikin tätä, tämä on oiva ohjauskuvio monimutkaisemmille radoille.

Bonuksena radalla oli pöytä, jonka harjoittelu on jäänyt tosi vähälle. Muistakaahan erityisesti nopeilla isoilla koirilla vauhdin hidastus (haltuunotto) ennen pöytää, ettei koira pomppaa samantien pöydän yli.