18.11.2014 Treeni
Meillä on ykköskenttä vuoro. Ratapiirustus on valmiina. Meidän ryhmällä olikin kasaamisvuoro tällä kertaa. Syyskokous on myös tiistaina samaan aikaan hallin kahviossa. Treenejä en pidä.
Meillä on ykköskenttä vuoro. Ratapiirustus on valmiina. Meidän ryhmällä olikin kasaamisvuoro tällä kertaa. Syyskokous on myös tiistaina samaan aikaan hallin kahviossa. Treenejä en pidä.
Ohjelmassa valssi ja persjättö. Olen numeroinut esteet jotenkin, että voi hahmottaa mitä tehtiin. Koira laitettiin ykkösen taakse odottamaan, josta ohjattiin ensin 1:ltä 2:lle, sitten otettiin 1:ltä 3:lle ja vielä 1:ltä 4:lle. Ja toisin päin. Eli 1:ltä 5:lle, 1:ltä 6:lle ja 1:ltä 7:lle. Harjoiteltiin ihan perusohjauskuviota. Tämän jälkeen tehtiin sarja eli 1-4. Myös peilikuvana. Sarjaa kokeiltiin myös persjättönä, joka taasen sopi Marille ja Topille. Lopuksi Kirsi ja Pamela näytti miten mennään välistä vetona. Mari ja Topi teki valssina 7,4,6,3,5 ja 2 , sekä persjättönä. Jaana ja Foxi olivat myös mukana. Kukin taitonsa mukaan sai onnistuneita suorituksia, hienoja koirakoita = )
Tässä tiistai illan treeni ykköskentällä, valmiilla pohjalla. Tehotreenausta. 1-19 on helpompi rata ja 21 – 40 vaikeampi.
Putkijarrutusta ja irtoamista ohjelmassa. Rytmittämällä saatiin nappi suorituksia = )
Tässä on tiistain 21.10 harjoitteet 1.kenttä vuorolle. Tässä onkin tosi kivasti joka luokalle omansa. Voisitte tutustua ja miettiä oman luokkanne rataa. Mielestäni kakkosluokalle tarkoitettu rata on hauskoin = )
Jos kuvasta ei saa selvää niin vihreät on tarkoitettu ykkösluokkalaisille. Keltaiset kakkosluokille ja punaiset kolmosille.
Hei, tässä tiistain treeni. Me tehtiin 18 asti ja radallahan ei ollut kuvan 11 estettä, piti hieman sorvata käytettävissä olevaan tilaan, tarkoitus parhaat palat saada toteutettua = ) ja kyllähän tässä pähkinää riitti. Koiran kanssa eka veto radalla oli maistelua, toisen kerran vuorollaan nähtiin hienoja rytmityksiä.
Vuoro ykköskentällä ja valmiilla ratapohjalla. Mielikuvaharjoittelette 21 – 25 sekä 30 – 38.
Illan treeni oli ABS lehdestä vähillä esteillä. Rata oli siten hauska että ensin juosta kirmattiin koiran kanssa 14 putkeen asti ja sitten vasta alkoi varsinainen vääntö/työskentely. Teimme radan ensin 14:sta asti jokainen, toisessa satsissa 26:n asti. Lopuksi teimme radan kokonaan ja kaikki onnistuivat tosi mahtavasti. Pimeät putket oli harjoitteen perustarkoitus ja se asia hioutui tässä hienosti.
Tänä iltana oli ohjelmassa Jenna Caloanderia. Rataa emme voineet ihan näin rakentaa tilan loppuessa. Kuitenkin saimme hauvoille turvallisen radan toteutettua. Tekninen kimara oli irtoaminen, muut haasteet radalla oli keppien päättyminen ” seinään ” ja putkesta raja-aita edessä. Pimeää putken päätä. Lopuksi kontakti / putki erottelu.
Seuranmestaruus rata, miun oma luonnos. Oli aika hauskan haastava rata. Saatiinhan ryhmään seuran junnu mestari!! Jee!! Onnea Katariina, oikein kovasti, olette taitava koirakko, pidetään häntä korkealla ja kuono kohti uusia haasteita!!
Olimmekin ykkös kenttä vuorossa ja valmiilla ratapohjalla. Elementit radalla eivät olleet ihan näin.
Uusi ryhmä ja uudet kujeet!
Treeni pohja on napattu ABS:n vähistä esteistä. Paikalla olijat tietävät miten hauska rata oli.
Tässä viimeisen treenikerran idea! Heh, siis paikalla olleet tietävät mitä tästä pystyimme toteuttamaan. Kalustoa ja tilaa ei ollut tähän, mutta treenattavin kohta varmaan meni iturataan ohjaajilla että koirilla. Onnea ja menestystä radoille! Nähdään kehän laidoilla ja hallilla. Tulee ikävä teitä….