Treeni 15.10.2013
Tilan kokoon oli soviteltu Allan Matsonin viikonlopun kakkosluokan rata. Isoilla koirilla toimi vekkaus 1-2 väliin, kepeille takaaleikkaus oli hyvä valinta nopeilla koirilla. Kontaktit olivat hienoja kaikilla. Olipa mielenkiintoinen rata kun Rasmuskin teki kahteen kertaan samaa kyllästymättä. Raipe vasta lämpeni eka kierroksen tehtyään. Maltti näytti tyypillistä paimenkoiran luontoa hetken mietinnällä ohjaajaa kohden hypätessä. Maltilta parempi yleis suoritus edelliseen viikkoon verrattuna. Nyt kaikki innolla epiksiin torstaina!! Epikset hyvää hermo treeniä kisoja varten, taikka erilaista maustetta tavallisen viikko treenin rinnalle. Ryhmää edustamaan = )
Tällä kertaa sain vielä vähän palautella Malttia räksytyksen vuoksi radalta, mutta meni jo huomattavasti paremmin. Itse ohjasin miten sattuu, varsinkin tuo takaakierto ennen putkea oli olevinaan vaikea. Ei onnistunut omalla tavalla, Sarin ehdottamalla tavalla meni oikein hyvin!